MAINOSVAATE ON PIDETYIN LIIKELAHJA

Ihminen on pukeutunut perinteisesti suojautuakseen kylmältä, sateelta tai kuumuudelta. Nykyaikana pukeutuminen voi olla sekä itseilmaisun väline että linjakkaan yrityskuvan muotoilukeino. Nykyisen pukeutumiskulttuurimme avainsanoja ovatkin design, ylellisyys, elämyksellisyys, henkilökohtaisuus ja yksilöllisyys.

Liikelahjoina mainosvaatteet ovat kaikkein pidetyimpiä. Tutkimuksissa ne ovat saavuttaneet suurimman (95 %) muistamistason kaikista tutkimuskyselyssä mukana olleista tuoteryhmistä. Muistamisen taso linkittyi suoraan kyseisen tuotteen suosioon. Niinpä ei ole yllätys, että mainosvaatteet olivat kärjessä myös suosiossa; tutkimukseen vastanneista 75 %:n mielestä mainoslahjan saaminen nosti antaneen yrityksen mielikuvaa positiivisemmaksi.

Laadukkaat ja tyylikkäästi merkatut vaatteet ovat aina haluttu liikelahja. Listasimme sinulle seitsemän käytännönläheistä ohjetta vaatelahjan suunnittelun ja ostamisen tueksi.

 

1. Kenelle mainosvaatelahja tulee?

Brändivaatteita annetaan sekä asiakkaille että omalle henkilöstölle. Omalle henkilöstölle annetaan vaatteita työkäyttöön sekä vapaa-aikaan. Asiakkaalle annettavat mainosvaatteet tulevat pääsääntöisesti arkikäyttöön. Tunnet varmasti oman yrityksesi luonteen, mutta millainen on asiakkaasi tyyli? Onko hän pelkistäjä vai ylitsepursuavan runsas? Kurinalainen skarppaaja vai elämännautiskelija? Mitä hän harrastaa? Onko hän kotona viihtyvä perheihminen vai mahdollisesti sinkku, jonka vapaa-aika kuluu kaupunkimatkailun merkeissä?

Mainosvaatteeseen merkattavan logon tehtävä on muistuttaa lahjan saajaa antajasta. Tässäkin kohtaa vähemmän on enemmän. Liian iso ja näkyvä merkkaus heikentää vaatteen käyttöarvoa. Hillitty merkkaus puolestaan nostaa lahjan käyttöarvoa. Tämä päteekin kaikkiin mainosvaatteisiin ja kaikkiin lahjan vastaanottajiin.

2. Mihin käyttötilanteeseen mainosvaate tulee?

Et voi tarkalleen tietää millaisia mahdollisia käyttötilanteita antamallasi mainosvaatteella tulee olemaan. Eikä tarvitsekaan. Karkealla tasolla käyttötilanteiden ymmärrys riittää. T-paidat ovat näkyviä promotuotteita oman henkilökunnan päällä tuotelanseerauksissa, tapahtumissa tai kampanjoissa. Hyvälaatuiset fleecet ovat liikelahjoja, joilla on suuri arjen käyttöarvo asiakkaallesi pitkään. Yhdenmukainen urheiluvaatetus nostaa yhteishenkeä.

Talvitakki on arvokas liikelahja, joka lämmittää asiakastasi, yhteistyökumppaniasi ja henkilökuntaasi sekä arjessa että mahdollisissa yhteisissä ulkotapahtumissa. Sukilla pääset asiakkaan mieleen heti aamulla. Oivaltavalla mainosvaatteella osoitat oivalla tavalla omaavasi sekä tilannetajua että tunneälyä.

3. Pyydä liikelahjamyyjä esittelemään mainosvaatteita

Lahjan materiaali ja laatu on hyvä tuntea omissa hyppysissään. Tuote-esittelyn avulla saat tuoteominaisuuksista kattavan kuvan nopeasti. Samalla saat tuntuman konkreettiseen vaatteeseen. Voit tunnustella materiaalia, katsoa sitä eri kulmista ja sovittaa sitä. Sovittaminen onkin aina paikallaan, koska sopiva koko riippuu vaatteen leikkauksesta. Varmista oikea koko pyytämällä muutama koko sovitettavaksi ennen lopullista tilausta.

4. Tilaa mainosvaatteet ajoissa

Mainosvaatteiden tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Esimerkiksi kesän mainosvaatteet on syytä tilata hyvissä ajoin keväällä siten, että lahjat ovat valmiita annettaviksi saajilleen toukokuussa. Näin vältyt ahdistavalta lomanalusstressiltä ja voit keskittyä rauhassa muihin töihin.

5. Huomioi vuodenajat

Tulevan kesän säätä emme osaa ennustaa, mutta kesän tulo on varmaa. Vuodenaikojen erot ovat maassamme tuntuvia. Lämpötilaerot maamme vuodenaikojen väleillä voivat olla jopa +- 60 º.

6. Ota kaikki irti mainosvaatelahjoista yrityskuvan profilointikeinona

Ammattitaidolla valittu ja suunniteltu yritystekstiili profiloi yrityksen halutulla tavalla ja vahvistaa yrityskuvaa. Ne tukevat yhtenäistä yrityskulttuuria. Messuilla ja tapahtumissa pukeutuminen on kriittinen osa linjakasta esillepanoa. Tiesitkö muuten, että tällä hetkellä T-paidoissa suurikokoiset painatukset ovat suuressa suosiossa?.

7. Autamme sinua mielellämme mainosvaatteiden suunnittelussa

Ota meihin yhteyttä. Palvelemme sinua mielellämme ideoinnissa ja tuottamisessa. Soita: 010 4208 900, laita chattia tai viestiä palvelu@sunglobe.net. Voit myös halutessasi antaa meidän hoitaa lahjasuunnittelun puolestasi.

 

Tässä alkuvuoden mainosvaatesuosikkimme. Haluamme tarjota sinulle ja asiakkaallesi takuuvarmaa korkeaa käyttöarvoa sekä laatua.

1. Huippulaadukas talvitakki HellyHansen
– Erittäin monikäyttöinen talvitakki kaikkiin sääolosuhteisiin.
Hinta: 242,00 €

2. Erittäin lämmin untuvatakki Craft
– DWR-käsitelty lämmin untuvatakki. Säädettävä huppu, muotoillyt ja vahvistetut hihat. 90/10 sulka.
Hinta: 269,00 €

3. Laadukas kotimainen pipo
– Pipo on jämäkkää, laadukasta ja paksua 230 g/m2 –kangasta.
Hinta: 10,35 €

4. Trendikäs ja aidosti silitysvapaa kauluspaita
– Upea Gingham-kauluspaita on klassikko, joka tulisi olla jokaisella miehellä.
Hinta: 85,00 €

5. Silkkisolmio messuille
– Solmio saatavana 6 tai 8 cm leveänä.
Hinta: 19,80 €

6. Polyesterihuivi messuille
– Tyylikäs naisten huivi.
Hinta: 12,50 €